Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rahkapizza

lauantai 3. elokuuta 2013

Rahkapizza




Videolla valmistamani pizzan resepti löytyy monesta paikkaa ympäri internettiä kun googlaa "rahkapizza". Itse olen myös aina käyttänyt tätä reseptiä pizzaa tehdessäni, sillä olen kokenut sen niin toimivaksi, ettei ole ollut tarvetta parannella tai luoda uutta pizzapohjareseptiä. Eräs toinen mielenkiintoinen pizzapohja on kukkakaalista tehty, mutta koitin kerran ja meni niin pahasti pieleen etten ole uskaltanut toista kertaa koittaa. Siinä raaka kukkakaali blenderöidään pieneksi muruksi ja käytetään sitä ikään kuin vehnäjauhojen tilalla. Tätä reseptiä tunnutaan hehkuttavan kuitenkin monessa paikkaa, joten ehkä vielä joku päivä annan sille uuden mahdollisuuden.




Vaikka pizzan pohjan saisi toteutettua hieman terveellisemmin, tulee vastaan vielä yksi probleema. Se juustokuorrute! Pizzan a ja o. Onneksi tähänkin ongelmaan (kuten moneen muuhunkin) saatiin ratkaisu raejuustosta. Voi, mitä tekisinkään ilman sinua raejuusto.

Musta oli ihanan herkullinen ajatus tehdä pizza piirakkavuokaan! Se teki siitä jotenkin hienostuneemman ja ruokaisamman tuntuisen. Ja siitä oli kiva leikata kakkulapiolla palasia. Mulle tulee muuten aina pizzoista ja piirakoista mieleen ne ala-asteen matematiikan laskut, joissa murtolaskut oli havainnollistettu kuvan muotoon pizzaksi tai kakuksi. Mulle on varmasti jäänyt kamalat traumat niistä, koska jostain syystä niitä murtolaskuja opeteltiin aina ennen ruokatuntia (tai siltä se ainakin tuntui), jollon oli huutava nälkä ja kaikki huomio meni niiden kuvien kuolaamiseen, eikä laskuihin. Muistaako muut mitä kidutusta se oli?


Rahkapizza


250g maitorahkaa
1 muna
1 dl täysjyvävehnäjauhoja (voi kokeilla myös ruis- tai kaurajauhoilla!)
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita jauhot keskenään ja erillisessä kulhossa muna, rahka ja suola keskenään. Yhdistä seokset ja sekoita. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja levitä tasaiseksi.


Tomaattikastike


1 sipuli
n. 200g paseerattua tomaattia
1 pieni purkki (70g) tomaattipyreetä
2-3 valkosipulin kynttä
2 rkl hunajaa (tai muuta makeutusta)
2 tl pizzamaustetta (tai muita kuivattuja yrttejä)
halutessasi kourallinen tuoretta oreganoa ja basilikaa
ripaus suolaa


Leikkaa sipuli silpuksi ja kuullota pannulla tilkassa oliiviöljyä. Murskaa valkosipulit joukkoon ja kaada paseerattu tomaatti ja tomaattipyree sekaan. Laske levyn lämpö pienelle. Lisää hunaja ja mausteet ja maista. Lisää tarvittaessa makeutusta tai mausteita. Anna tomaattikastikkeen keittyä hieman kasaan. Levitä pizzapohjan päälle varovasti, sillä pohja on pehmeä ja vetinen.


Juustokastike


1 dl raejuustoa
1 kananmunan valkuainen
suolaa


Surauta kaikki ainekset blenderissä/sauvasekoittimella tasaiseksi kastikkeeksi. Lisää haluamasi täytteet pizzaan ja kaada lopuksi juustokastiketta tasaisesti pizzan päälle. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia


Tunnisteet: , , , ,

29 kommenttia:

3. elokuuta 2013 klo 13.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

on niin hyvän näköinen että pakko kokeilla itsekkin joku päivä..! :)

 
3. elokuuta 2013 klo 13.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Juustokastike lähtee kokeiluun! Toivottavasti on yhtä hyvän makusta ku näyttää:)

 
3. elokuuta 2013 klo 15.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitenkä säilytys, siis että pysyykö maku hyvänä jos laittaa jääkaappiin? Tämä olisi niin loistava tarjottava, mutta siis säilyykö maku hyvänä jos tekee illalla ja tarjoilee seuraavana päivänä ? :)

 
3. elokuuta 2013 klo 15.40 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jo pelkkä tomaattikastike maistui taivaalliselta! En malta odottaa pizzan kypsymistä. Jätin tosin tuon juustokastikkeen pois ja korvasin sen salaatti- ja vuohenjuustolla - ehkei niin terveellistä mutta jos näin lauantain kunniaksi. ;-)

 
3. elokuuta 2013 klo 17.23 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oiii, ihanaa kuulla, toivottavasti oli hyvää!! :)

 
3. elokuuta 2013 klo 17.24 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Kyllä varmasti voi säilöä jääkaapissa! :) Itsehän ei tullut sitä testattua kun vedettiin koko pizza kahteen pekkaan :D hups...

 
3. elokuuta 2013 klo 17.24 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Siis joo! Se oli yllättävän "juustomaista"! Pitää vaan muistaa suolata kunnolla :)

 
3. elokuuta 2013 klo 17.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko tossa miten kaloreita et jos tyyliin vetäis yksin koko pitsan niin oisko paha ;D?

 
3. elokuuta 2013 klo 19.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun laskujen mukaan koko pizzan kalorit on 620. :3

 
3. elokuuta 2013 klo 21.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nam!Uusi lukija täälläkin. Tehtiin avokin kanssa tätä näin lauantain kunniaksi ja jälkkäriksi mikrosuklaakakkua. Ihan superhyvää ja mieskin on tyytyväinen. Kiitos <3

 
3. elokuuta 2013 klo 21.55 , Anonymous Celine kirjoitti...

hi, unfortunately i don't understand what you're saying but the food you're cooking looks gorgeous! can you please get a translator-button on your blog so I understand what it's written on your blog? :-) i would appreciate it a lot!

 
3. elokuuta 2013 klo 22.39 , Blogger テレザ kirjoitti...

Thank you, looks amazing^^ Going to try that out soon :3
I made the blueberry cake you showed in your brunch-video and it is really delicious!! Made it for my family (I try to convince them to eat clean :D)
Have a great day!^^

 
3. elokuuta 2013 klo 23.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

näyttää hyvältä! tuohan paksuina siivuina kuin pannupitsa :)

 
4. elokuuta 2013 klo 9.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

You can just insert the blog address to translate.google.com and it'll translate it for you. Though since Finnish is a rather silly and untranslatable language, the results might be amusing.

 
4. elokuuta 2013 klo 13.35 , Blogger Satu kirjoitti...

Kiitos tästä! Niin kauan etsinyt suolaisen piirakan terveellisempää ohjetta! Tämä taatusti toimii sellaisenakin - kiitos :)

 
4. elokuuta 2013 klo 13.48 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hei kuule! Nyt on ihan pakko kommentoida että suolaisen piirakan ohje on tulossa myös ihan pian! :) se se vasta herkkua on!!

 
4. elokuuta 2013 klo 13.48 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Joo se oli tosi pannupitsamainen! Nam nam, pannupitsat on mun lempejä :)

 
4. elokuuta 2013 klo 16.51 , Blogger Satu kirjoitti...

Ohops! Huippua :):)

 
5. elokuuta 2013 klo 1.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä. :) Oli herkkua. Tästä tulee kyllä ihan vakkariresepti. Sen verran yksinkertanen ja nopea. Kypsyminen vei kyllä mulla enemmän kuin 30 min.

 
5. elokuuta 2013 klo 11.17 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en tiedä oletko kokeillut tälläistä ohjetta, mutta on ainakin vehnäjauhoton. 250 g rahkaa, 150 g juustoraastetta (laitoin raejuustosa, ja hyvin toimii), 2 munaa, 4 rkl vehnäleseitä, 3 rkl ruisjauhoja, 1 tl leivinjauhetta. Sekoita aineet lusikalla, levitä pellille yksi levy tai pieniä pitsoja. Esipaista 200 c lähes kypsiksi. Levitä päälle täytteet ja paista, kunnes juusto (taaskin raejuusto tai 5 % polar) on sulanut ja saanut vähän väriä.

 
5. elokuuta 2013 klo 11.59 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aivan loistavaa, helppo tehdä ja herkullista, koostumuskin oli jotenkin aivan ihana!

 
6. elokuuta 2013 klo 20.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin, nam! Menee todellakin pizzanhimoon:) Sai kyllä paistella sen 40min ja pohja jäi silti vähän raa'aksi. Ehkä pohjan esipaistoa vois kokeilla! Pohja oli muuten melko pannukakkumainen, hauska kombo! Kiitos reseptistä, jää käyttöön!

 
7. elokuuta 2013 klo 18.00 , Blogger Betzy kirjoitti...

Mä korvasin jauhot maustamattomalla protskulla (fastin cook-bake-cake, piti ostaa vaniljaa, mut vahingossa otin maustamattoman), toimi ihan hyvin ja hiilarit jää tosi alas.. (huomattu, että mulle ne ei vaan sovi kovinkaan suurissa määrissä)

 
7. elokuuta 2013 klo 18.00 , Blogger Happie Ness kirjoitti...

Voi älytöntä! Arvaa mitä kommenttia sain mieheltäni, kun tämmöisen tänään tonnikalatäytteisenä väkersin: "Parasta kotitekoista pizzaa ikinä". <3 Ja niinhän se oli, pohjan koostumus ja maku olivat aivan ihanat. Tätä voisi syödä vaikka joka päivä! Yleensä pizzat jää tekemättä, kun se aina tuntuu jotenkin niin vaivalloiselta. Tässä vaan aineet sekaisin ja vuokaan - voiko helpompaa olla.

Ylläolevista kommenteista viisastuneena esipaistoin pohjaa ensin 10 minuuttia (jolloin varmasti täytteidenkin levittäminen oli helpompaa) ja sitten täytteiden laiton jälkeen tarvittiin vielä 30 minuuttia, jotta pohja oli kypsä. Mulla oli vielä kiertoilma päällä uunissa, joten vinkkinä reseptin testaajille, että ehkä kannattaa kokeilla tuota esipaistoa varsinkin jos on yhtään tehottomampi uuni, jotta varmasti tulee kypsää. :)

 
9. elokuuta 2013 klo 16.45 , Anonymous Hennis kirjoitti...

Olen tehnyt tätä kerran aikaisemmen reseptin jostain muualta bonganneena ja se taisi olla aika epäonnistunut viritys... Muistan, että perheeltä tuli aika jäätävää palautetta. ;) Nyt kommentit luettuani päätin kokeilla uudelleen esipaiston kanssa ja toimi jo kohtuullisemmin! En huomannut katsoa esipaistoaikaa kellosta, mutta niin kauan paistoin, että pinta alkoi saada väriä. Sitten täytteet päälle ja n. 10 minuuttia vielä paistamista.

Eihän tällä toki aidon pizzan kanssa ole mitään tekemistä, mutta tälleen loman jälkeisen ryhtiliikkeen aikana aivan kelvollinen pizzantyyppisten täytteiden kuljetusalusta. :D

 
9. elokuuta 2013 klo 19.20 , Blogger Mari kirjoitti...

Ihana pitsa! Juuri tein kasvisversion ja pitsa oli erinomaista! Kiitos loistavasta ohjeesta!

 
10. elokuuta 2013 klo 21.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuli tänään kokeiltua tämä resepti...Tosi hyvä ohje,kiitos siitä!!!

 
13. elokuuta 2013 klo 21.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tein tänään pohjan ja juustokastikkeen tällä ohjeella, tuli ihan huippua! Suurkiitokset reseptistä :)

 
20. elokuuta 2013 klo 15.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin eilen ensimmäistä kertaa blogiisi ja tuntitolkulla on jo tullut selailtua tekstejä. Aivan ihania reseptejä ja helposti sovellettavissa myös mun vehnäallergikon ruokavalioon. Tämä pitsa ja Ben&Jerry's -resepti taitaa mennä jo tänään testaukseen :) Blogisi on aivan omaa luokkaa, tosi piristävä! Mukavaa syksyn alkua! :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu