Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Näin minä juon teeni tästä lähtien

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Näin minä juon teeni tästä lähtien

Hellurei!

Otan aiheeksi nyt todella kliseisen terveysjuoman, jonka terveyttä edistäviä vaikutuksia on kai edes turha luetella (niitä on paljon ja luulen että monet tietävät ne, voi toki googlettaa ellei tiedä), nimittäin vihreän teen.

Tuskimpa löytyy sellaista terveyteen keskittyvää blogia, joka ei olisi tehnyt postausta vihreästä teestä. Postauksessa on tietenkin listattu vihreän teen plussat ja teksti on rytmitetty kivasti ihanilla teekuppikuvilla. Lopuksi todetaan luontevasti että juokaa kaikki vihreää teetä, it's good for you!

Siispä nostan nyt kissan pöydälle ja sanon suoraan, että olen varmaan terveysbloggaajista ainoa, joka ei pysty juomaan vihreää teetä nyrpistämättä nokkaansa. (Eipä se tosin varmaankaan yllättänyt, olenhan sisimmiltäni herkkuhiiri!) Jos olen vaikkapa todella kipeä ja jotain lämmintä on juotava, niin kyllähän sitä teetä nyt juo, lähinnä kurkun takia, mutta ei se kyllä ykkösenä ole mun fave hot drinks -listalla.




Olen ollut kahvikissa henkeen ja vereen since 14v. Muistan pari vuotta sitten, kun vihreän teen hyviä vaikutuksia toitotettiin joka tuutista ja päätin ryhtyä teenjuojaksi. Siis join aamulla aamuteen, iltapäivällä iltapäiväteen ja saatoimpa juoda vielä iltateenkin. Eihän se hyvältä maistunut, mutta vakuutin itselleni että kaikkeen tottuu. Kahvi oli siis pannassa (myös lääkärin määräyksestä väliaikaisesti). Äitini kummasteli joka kerta että "tosta noin vaanko lopetit kahvin kittaamisen?" ja minä nyökyttelin tyytyväisenä. Mutta eihän mikään muutos tapahdu naps vaan! Mä "retkahdin" kahviin vajaan viikon teetä juotuani, enkä enää koskaan palannut teehen.

No, miellytti vihreä tee makunystyröitä tai ei, sen terveysvaikutukset on ja pysyy. Mutta hei, siksihän mä bloggaan! Postauksen aiheena siis: Kuinka saada vihreä tee alas?

Olen napsinut nyt reilun puolen vuoden ajan joka päivä vihreäteekapseleita. Otan sellaisen aina ennen treeniä, jotta saan maksimoitua vireystilani. Kapselissa on vihreäteeuutetta, joka toimii periaatteessa samalla tavalla kuin itse tee.


En oikeastaan tiedä, mistä tämä koko tee-idea tuli, kaipa se johtuu alkavasta syksystä. Syksy on jotenkin sellainen teevuodenaika. Tiedättekös; villasukat, kaulahuivi, ulkona ropiseva sade, lämmin teekuppi...

Joka tapauksessa, olen havainnut että vihreä tee maistuu paljon paremmalta jääakappikylmänä! Päätin tehdä kotitekoisen jääteen vihreästä teestä, jota sitten voi juoda vaikkapa ruuan kanssa tai janoonsa. Tiedättekö niitä kaupan "ice tea" -juomia, jotka ei kyllä maistu tippaakaan teeltä, mutta sokerilta senkin edestä. Ne toimivat osittain inspiraationa tässä drinksussa.

Ensin keitin n. 0,75 litraa vettä, annoin sen hieman jäähtyä välttääkseni kitkerän maun, ja lisäsin teepussit (4 kappaletta). Käytin muuten Clipperin luomuteetä, jota olen ostanut joskus aikoinaan Punnitse&Säästä -putiikista. Annoin pussejen olla vedessä kolmisen minuuttia. Samalla maustoin teen inkiväärillä ja kanelilla, makeutin muutamilla Stevia-puristeilla ja puristin kokonaisen limen mehun sekaan, jonka jälkeen pullotin teen söpöön mehupulloon. Säästääkseni jääkaapin voimia annoin sen ensin jäähtyä huoneenlämpöiseksi, ja siirsin sen vasta sitten jääkaappiin. Mausteet painuvat pohjalle ja rauhallisesti lasiin kaataen pysyivät myös siellä. Toki teen voisi vielä siivilöidä mutta empä tällä kertaa viitsinyt.

Aika piristävää noin niinkun ruokajuomaksi! Myös aamulla herättyäni kulautin tyhjään vatsaan lasillisen. Melkein miellyttävään makuun (huom. melkein! puhumme nyt kuitenkin juomasta nimeltä vihreä tee...)  jää jollain tasolla koukkuun.Tuli mieleen, että juoma voisi toimia hiilihapotettuna vielä paremmin! Jos jollain on sellainen hauska "limsakone" niin kokeilkaa ihmeessä!


Onko teillä omia, kylmiä tai kuumia teereseptejä, vai kuittaatteko vihreän teen terveysvaikutukset myöskin napsimalla uutetta? Entä mitä sanoo vihreän teen fanit, kuinka "opitte" juomaan sitä?


Ihanaa alkanutta syksyä!

Tunnisteet: , ,

55 kommenttia:

21. elokuuta 2013 klo 15.10 , Blogger Katsku kirjoitti...

Mä taas rakastan vihreää teetä ja nimenomaan just tota clippersin omaa:-)

 
21. elokuuta 2013 klo 15.15 , Blogger nyna kirjoitti...

Vähän mahtavaa!! Mä en tykkää vihreestä teestä ollenkaan, mutta musta tee on ihanaa. Juon kyllä teeni aina maidolla mutta tätä on ihan pakko kokeilla!

 
21. elokuuta 2013 klo 15.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Must vihree tee on kyl mun mielest parhaan makust lämmint juotavaa kahvin jälkee että tähä postaukseen en ihan voinu samaistua :D Hiilihapotuskoneil ei muute saa hapottaa muuta ku vettä et älkää vaa yrittäkö hapottaa tätä :DD Sul on ihana blogi :)

 
21. elokuuta 2013 klo 15.46 , Blogger Tiina V kirjoitti...

Ajattelin ennen ihan samoin, että vihreä tee on kauhean kitkerää! Sitten tajusin, että sitä teepussia ei tarvitse liottaa siellä sitä kolmea minuuttia, vaan vähempikin riittää. Tutkikaa kaupoissa vihreän teen valikoimia! Makujahan löytyy kaikkiin mieltymyksiin!

Nykyään juon vain vihreää teetä, ja muille teille vähän nyrpistelen nokkaani, vaikka pakon edessä mustakin menee alas :D Voisin juoda vihreää teetä koko ajan, siitä vain tulee niin hyvä olo! :)

-------------------------------------------------
http://treenimuija.blogspot.fi/

 
21. elokuuta 2013 klo 16.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä en ees osaa sanoa miten vaihdoin vihreeseen, jotenkin vaan join sitä enemmän ja enemmän ja nyt en enää tykkää mustasta. Mun lemppari on minttu-vihreätee :)

 
21. elokuuta 2013 klo 16.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ekat mukilliset vihreää teetä join väkisin. Olin aina inhonnut teen makua, ihan sama oliko se mansikkateetä vai omenateetä :D Pari viikkoa join joka päivä kuumaa vihreää teetä ja lopulta totuin makuun. Nyt juon sitä päivittäin monia mukillisia, enkä voisi olla ilman:D

 
21. elokuuta 2013 klo 16.08 , Blogger astral kirjoitti...

Kannattaa kokeilla iltajuomana vihreää teetä maidolla! Kitkeryys häviää maidon ansiosta ja makukin pehmenee. Rauhoittaa mukavasti iltaan!
Rakastuin päälle vuosi sitten Teekanne- merkin Green tea with ginger and orange- teehen. Aivan ihanan makuista maidolla sekä ilman!

Itse lakkoilen kahvista vähän väliä ihan vain omaksi ilokseni. Kahvi on niin kallistakin... Aluksi sain päänsärkyä, mutta enää en. Sallin itselleni ainoastaan yhden kupin kahvia päivässä ja sekin on aamukahvi. Muulloin sitten juonkin vain vihreää teetä (green tea with lemon). Jos joku kysyisi olenko tee- vai kahvi-ihminen, niin en kyllä osaisi vastata :'D

 
21. elokuuta 2013 klo 16.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ite alotin ensin juomaan vihreää minttuteetä, jonka jälkeen siirryin vihreään sitrusteehen ja siitä sitte ihan perus vihreään teehen :D Lemppari on noi sitrustee, ja juonki aina vuorotellen sitä ja perus vihreää teetä! En aluks voinu sietää minkäänlaista teetä, mutta nii sitä kummasti vaan oppi :D

 
21. elokuuta 2013 klo 16.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

1tl macajauhetta+1tl hamppuproteiinijauhetta sekotettuna vahvaan kupilliseen vihreetä teetä oli yllättävän hyvän makusta,kun ei oikee maca mee alas ja ei viitsi pois heittää:D

 
21. elokuuta 2013 klo 16.24 , Blogger essim kirjoitti...

Normaalisti juon teeni mustana ja maidolla, mutta kun siitäkin oli se kohu, että maito tuhoaa terveysvaikutukset, niin rupesin nappailemaan vihreää kapseleina. Jos muuten vihreän mausta ei tykkää, niin kannattaa kokeilla valkoista, siinä on vielä enemmän antioksidantteja!

 
21. elokuuta 2013 klo 16.40 , Blogger auli kirjoitti...

sekoitan joskus teehen lusikallisen (vanilja)herajauhetta :) makeuttaa ja tekee "maitomaisemmaksi". tykkään!

 
21. elokuuta 2013 klo 16.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun mielestä tee on ihan hyvää :) Pelkkä vihreä tee ei niinkään oo mun lemppari ja siks oon yrittäny ettii jotai hyvänmakusta teetä. Noh etsinnän jälkeen löysin jostain ruokakaupasta vihreää vaniljateetä johon oon ihan rakastutu! Siis siinä on sitä terveellistä vihreää teetä ja vaniljaa makua antamaan.

 
21. elokuuta 2013 klo 16.41 , Blogger Paula kirjoitti...

Ei vihree tee oo mun mielestä kyllä yhtään kitkerää, sehän on makeempaa ku musta!? :D Itse rakastan kumpiakin, mutta haudutustavalla on kyllä suuri merkitys niitten makuun samoin kuin teelaadulla. Opin just vähän aikaa sitten että kuumavesi kannattaa kaataa silleen vähän korkeemmalta haudutuspannuun, jolloin siihen väliin pääsee ilmaa ja tapahtuu jtn. Hienoja kemuallisia reaktioita. Oman iltateeni kun valmistin näin, niin tuli mukavan pehmeän makuista. :) Ihana blogi sulla!

 
21. elokuuta 2013 klo 16.41 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onkohan tarveellistä pullataikinaa mahdollista kehittää tässä maailmassa .. ;D ?

 
21. elokuuta 2013 klo 16.42 , Blogger Lotta kirjoitti...

Kannattaa etsiä aluksi sellainen maustettu vihreä tee, mistä pitää. Mä en myöskään lähtökohtaisesti erityisemmin pidä sen mausta, ja kitkeräksi keitettynä se on erityisen hirveää.

Menin teeputiikkiin ja tuoksuttelin siellä erilaisia maustettuja teelaatuja. Omaksi suosikiksi valikoitui Jääomena, joka on raikas ja ihana. Teen sitä alle 80-asteiseen veteen ja haudutan vain noin minuutin. Aluksi käytin paistilämpömittaria, mutta nykyään homma menee jo näppituntumalla. Samoista poroista voi hauduttaa kolme kertaa, ja maku on joka kerta hiukan erilainen.

 
21. elokuuta 2013 klo 16.59 , Blogger Lauraa kirjoitti...

Hiilihapotuskoneilla hapotetaan eka se vesi ja sitte lisätään esim se limsaesanssi, jolla limsaa ja näitä juomia valmistetaan kotona. Joten aivan hyvin voi sen hapottamisen jälkeen lisätä siihen noi kaikki muut.

 
21. elokuuta 2013 klo 17.09 , Blogger Essi kirjoitti...

Oijoijoi blogis on vaan niin ihana tälläselle herkkuhiirelle! Tosta protskujauheesta, niin onko mitään edes vähän vastaavaa?
Ja meille ois se limsakone mut siinä ei saa hapottaa muuta kun normi vettä, ja jos tota laittais vaan sen uutteen määrän niin ois varmaan aika laimeeta... :D

 
21. elokuuta 2013 klo 17.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun blogis on kultaa sähköisessä muodossa!! :) tässä yhdistyy kaksi ihanaa, huikeeta asiaa: herkut ja terveys. Ah <3

 
21. elokuuta 2013 klo 17.12 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä viipyy keksien ohje?

 
21. elokuuta 2013 klo 17.14 , Blogger Marianne kirjoitti...

Loppujen lopuks mä ainakin totuin siihen makuun ja nyt en oikeastaan juo mitään muuta, kun vihreää teetä.. Clipperin sitruuna inkivääri ihan best.

 
21. elokuuta 2013 klo 17.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en käytä pussiteetä, vaan ostan aina irtoteetä. Usein teepusseihin laitetaan kaikki murut mitä irtoteestä on jäänyt. Kannattaa huomata sekin ettei käytä liian kuumaa vettä, jolloin teestä helposti tulee kitkerää, tai ei hauduta liian kauaa.

Maustamattomaan vihreään teehen voi nakata haudutinpalloon mukaan esimerkiksi tuoreita tai kuivattuja yrttejä tms, esimerkiksi minttua tai mustaherukanlehtiä! Myös esimerkiksi kardemumma sopii vihreän teen kanssa.

 
21. elokuuta 2013 klo 18.21 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yksikin teepussi riittäisi tuohon reseptiin. Veikkaan että teesi on kitkerää koska käytät joko liikaa teetä tai annat pussin lillua liian kauan, hetkinen riittää!

 
21. elokuuta 2013 klo 18.25 , Blogger jutzq kirjoitti...

kuule kaisa, suosittelen kokeilemaan clipperin vaaleaa teetä appelsiinin makuisena! ihan parasta, ja voin vannoa että tota et saa kitkerän makuiseksi vaikka yrittäisit... ja valkoinen teehän on jopa terveellisempää kuin muut teet, kun se on valmistettu ihan niistä pienistä teelehdyköistä ;-) ite juon kyllä ihan vihreetä teetä ja tyytyväisenä, mutta välillä otan hemmotteluksi just tota vaaleeta appelsiiniteetä...ihan vähän hunajaa siihen ja omnomnomaijaijai.
ja kiitos mukavasta postauksesta taas. ♥

 
21. elokuuta 2013 klo 18.57 , Blogger aliish kirjoitti...

Inkiväärillä ja appelsiinillä maustettu vihreä tee on parasta! :) Mansikka-vanilja myös ihanaa. Ylipäänsä kannattaa lähteä liikenteeseen noista maustetuista vihreistä teistä, jos perusmaku tökkii.

 
21. elokuuta 2013 klo 19.47 , Anonymous Sara kirjoitti...

Siis en ole koskaan kuullut että vihreä tee olisi jotenkin pahanmakuista? :D Minusta se on just paras! :D Ja itse olen kyllä myös kahvi-ihminen! Kokeillin kuitenkin ehkä n. 2 vuotta sitten ensimmäistä kertaa vihreetä teetä ja TYKKÄSIN. En siis ollut koskaan aiemmin tykännyt teestä, minusta se oli pahanmakuista. Ymmärsin sitten myös jälkikäteen että musta ja valkoinen tee ovat niitä minun inhokkeja ja vihreä tee on se mun juttu. Lempiteeni on Clipperin Green the with Manunka honey, ja juon sen semmoisenaan :)

 
21. elokuuta 2013 klo 19.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, oon ostamassa heraproteiinijauhetta leipomiseen. Mietin, että mitä Sä suosittelisit. Kannattaako ostaa stevialla vai keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettua? Sitä Hera-80 Stevia Vanilijaa on, jossain haukuttu pahan makuseks. Maistuukose kuitenkaan pahalta leivonnaisissa? Sulla on varmaan kokemuksia.

Olen kiitollinen jos vastaat. 😊 Lämpimiä syksyiltoja!

 
21. elokuuta 2013 klo 19.57 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

(oho, huomasin noi kirjotusvirheet liian myöhään)

 
21. elokuuta 2013 klo 20.19 , Blogger Nanna kirjoitti...

Mä en nuorempana tykännyt minkäänlaisesta teestä yhtään, mutta sitten joskus lukioaikoina vain päätin opetella juomaan sitä, ja jotenkin salaperäisesti hurahdin ihan täysin, ja viimeisten about viiden vuoden ajan olen juonut monta kuppia teetä päivässä :D Tavallisesta mustasta teestä en erityisemmin pidä, mutta vihreää teetä rakastan, varsinkin maustettuja laatuja, esim. jasmiinilla maustettu vihreä tee on oikein ihanaa :)

Tosi mielenkiintoinen ja inspiroiva blogi sinulla muuten, ihmettelen vähän etten ole löytänyt tänne aiemmin! :D Kirjoitan itsekin terveys- ja hyvinvointiaiheista blogia, joka tosin enemmän keskittyy henkiseen hyvinvointiin, mutta käy ihmeessä kurkkaamassa, jos kiinnostaa: http://positiivisuusprojekti.blogspot.com :)

 
21. elokuuta 2013 klo 20.43 , Blogger Tiia kirjoitti...

Mä opin rakastamaan vihreetä teetä vaan juomalla. Ehdotonta lempparia on Lidlistä löytyvä Lord Nelson -merkkinen, sitruunanmakuinen, joka on aivan ihanaa. Sitä meni aina varsinkin koeviikolla litra tolkulla!

 
21. elokuuta 2013 klo 20.45 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minulle on jäänyt jotenkin epäselväksi, että värjääkö tämä hampaita ollenkaan, kuten esimerkiksi englantilainen tee? Olen näitten teejuttujen kanssa ihan noviisi :/

 
21. elokuuta 2013 klo 20.56 , Blogger Juuli kirjoitti...

tavallinen vihree tee ei oo mitään suosikkia, mutta makuteet on hyviä :)

 
21. elokuuta 2013 klo 21.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tein kerran "jääteetä" niin että keittämättömään kylmään veteen laitoin vihreää teetä ja sitten jääkaappiin 8 tunniksi. Sen jälkeen siivilöin purut pois. Se oli kammottavaa juotavaa, vaikka lisäsin erytrioliakin. Varmaan sitruuna olisi tehnyt juomasta parempaa, mutta ajattelin säästää hampaitani.
Tässä alkuperäin ohje, jos joku muu onnistuisi paremmin: http://samisundvik.com/2013/08/16/vihrea-jaatee/
Kaupan jäätee on mielestäni kyllä todella hyvää, mutta sokerihan sen tekee :D.



 
21. elokuuta 2013 klo 21.10 , Blogger Noora kirjoitti...

Mä en taas kahvista oikein piittaa muuta kuin leivonnassa. Hah ollaan sen suhteen vastakohtia! Mun serkut aloitti kahvinjuonnin jo ihan palosammuttimen kokoisina enkä oo sitä koskaan tajunnu! :D

Teetä mä pystyn läträämään vaikka pari kannullista päivässä. Ihan sellaisenaan, mun mielestä sokeri tai maito vain pilaa sen elämyksen! Vihreä, musta ja valkoinen tee on kaikki mun lemppareita. Toki yleensä tulee ostettua pussi missä on mausteita mukana. Se tuoksu mikä höyryää kuumasta kupista on vain jotain niin ihanaa... :)

Mun pitää muuten kokeilla lisätä itse mausteita kuumaan teehen! Sitä en ole aikaisemmin edes ajatellutkaan! :)

 
21. elokuuta 2013 klo 21.34 , Blogger Jenni kirjoitti...

Perusmarkettien halpoja teemerkkejä kannattaa välttää: maistuvat pahalta + ovat valmistettu huonoimmista (eli halvimmista) teenlehdistä, eikä terveysväittämätkään näiden halvempien merkkien kohdalla pidä enää paikkaansa. Clipper on varmaan ihan hyvä valinta, mutta minusta niissäkin on kitkerähkö maku.

Omat teeni ostan Oulun Kofeiinikomppanialta. (http://www.kofeiinikomppania.fi/) Valikoimaa hyllytolkulla ja saa ostaa sen verran kuin tarvitsee. :)

Teestä opin tykkäämään jo nuorempana, kun kylässä kysyttiin otanko kahvia. En tykkää kahvista ollenkaan ja aina tuli valittua sitten joko mehua tai teetä, vaikken silloin teestäkään hirviästi tykänny. En paljon juo vieläkään, enimmäkseen seurassa ja kipeänä. Harvakseltaan yksin kotona.

Kannattaa kokeilla vihreää teetä kasvovetenä. Kuulemma ainakin akneen tehoaa hyvin.

 
21. elokuuta 2013 klo 21.44 , Blogger veera kirjoitti...

Siis yäk. Vihreä tee on ihna kamalaa, lukuunottamatta Kiinasta tuotua lehtiteetä (ne lehdet on kokonaisia ja keitetään sellailsella erilaisella pannulla). Se tuoksuu ihan koivulle. Samoin Armas - ketjusta ostamani Rauha - yrttitee on aivan mahtavaa. Ainekset siis suoraan suomalaisesta mäntymetsästä! Muuten vihreät teet, ja usein valkoisetkin jäävät hyllylle.

Sen sijaan mustat teet, myöskin maustetut, menee oikein hyvinkin jos lisää ihan pikkiriikkisen sokeria sekä maitoa. Jotenkin vaan teen maku tulee kitkeryydestä läpi niiden avulla (oon tosi herkkä kitkerälle maulle, kahvissakin oon tosi nirso) :D

 
21. elokuuta 2013 klo 22.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meikkis kittaa vihreetä teetä päivästä toiseen, aina ja aina ja hyvää on! Juon mahdollisimman paljon luomua ja haudutettavaa teetä, ne toimivat musta parhaiten :) ja oon lukenu jostain, että vihreän teen jotain hyviä vaikuksia katoaa, jos teen juo maidon kanssa. Kun siirryin mustasta teestä vihreään pari vuotta sitten, loppui maidon laittaminen samalla :)

 
21. elokuuta 2013 klo 22.10 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Moikka! Onneksi olkoon hienosta päätöksestä, proteiinijauhe leivonnassa on ihan huippu! :) Stevialla makeutettu hera toimii mun mielestä leivonnassa ihan hyvin, enkä huomannut eroa keinotekoisilla makeutusaineilla makeutettuun heraan. Pelkästään/maitorahkassa se stevialla makeutettu onkin sitten ihan oma lukunsa... Sivumaku on aika pistävä omaan makuuni. Mutta leivonnaisten läpi ei pitäisi kyllä maistua.

Itse tällä hetkellä käytän Massilta tilattua vaniljaheraa leivonnassa ja oon kyllä tykänny hirmusesti! Sillä voi myös maustaa esim maitorahkan ja maku on oikein pehmeä ja vaniljainen.

Kiitos samoin sinne syksyjä syksyjä! :)

 
21. elokuuta 2013 klo 22.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse rakastan vihreää teetä! Yleensä teenkin teetä yhden kupillisen kahdella pussilla, olen hulluna siihen kitkerään makuun! Tosin lisään paljonpaljon steviaa, ilman makeutusta ei juoma menisi alas :D Aion kyllä tätä reseptiä kokeilla ehdottomasti.

 
21. elokuuta 2013 klo 22.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yleisinvirhe vihreän teen kanssa on liian kuuman veden käyttäminen. Pieni hetki häähdytystä ei riitä sillä vie jonkin aikaa ennen kuin 100-asteinen vesi jäähtyy 20-30 astetta. Toinen yleinen virhe on liian pitkä haudutusaika. Yleensä kolmisen minuuttia riittää.
Itse olen oppinut vihreän teen makuun kokeilemalla ensin erilaisia maustettuja vihreitä teelaatuja. Pikku hiljaa makuun on tottunut, ja nykyään maistelen mielelläni erilaisten maustamattomien vihreiden ja valkoisten teelaatujen eroja. Vähän niin kuin viinejä :-)

Kun seuraavan kerran käyt Helsingissä, suosittelen poikeamaan Thehuone nimisessä liikkeessä. Siellä on mielettömät valikoimat erilaisia teelaatuja ympäri maailmaa, erittäin ammattitaitoiset ja palveluhaluiset myyjät sekä myös mahdollisuus maistaa varmasti oikein haudutettua teetä. Ja ei, en itse omista Thehuonetta, olenpahan itse päässyt sisälle teen maailmaan nimenomaan kyseisen kaupan kautta :-).

 
21. elokuuta 2013 klo 22.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Häähdytystä... Heh... Siis jäähdytystä ;-)

 
21. elokuuta 2013 klo 22.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana ko teet tommosia pieniä söpöjä kirjotusvirheitä :) esim toi "anna pussejen" (pussien) :D tykkään lukee sun blogia ja ehkä itekki vielä hurahan luomuruokaan :)

 
22. elokuuta 2013 klo 0.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos tahtoo tottua teehen, suosittelen hauduttamaan irtoteenä siten, että osa on teetä ja osa rooibosta. Kun teen maku ei enää häiritse, voi suhdetta pikkuhiljaa muuttaa niin että rooibosta on vähemmän. Aromix-merkkisestä Appelsiini-mango rooiboksesta saa aivan loistavaa jääteetä yhdessä teen kanssa! Kuumaan veteen hauduttaa vahvaksi, ja lykkää reilusti jäitä päälle + puristaa joukkoon limeä. Jos haluaa makeutta, niin sokeri ennen jäiden laittoa.

 
22. elokuuta 2013 klo 7.37 , Blogger Reetta Ylitalo kirjoitti...

Voisitko harkita tekeväsi postausta siitä, miten päädyit luomuruokavalioon? Oon ihmetellyt mitä hyötyä luomun syönnistä on, vaikka tämä terveellisyysoletus tulee tietysti selkärangasta kaikkien koko ajan siitä toitottaessa! Torjunta-aineet loistavat poissaolollaan, mutta mitä muita etuja luomussa on?

 
22. elokuuta 2013 klo 9.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mua toi taas on alkanut ärsyttämään!!:D "treenejen, reseptejen" yms, argh. huippisblogi muuten!

 
22. elokuuta 2013 klo 15.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Se on ekologisempaa.. ei kaikki jutut aina välttämättä liity pelkkään terveellisyyteen vaan esim minulle tulee parempi mieli kun ostan luomua ja luomu maistuu mielestäni myös paremmalta (maku eron huomaa selvästi esim hedelmissä ja minä itse huomaan sen erityisesti omenissa.) Kaikkien kellä on varaa pitäisi mielestäni ostaa luomua. :)

 
22. elokuuta 2013 klo 18.25 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla mikä tahansa tee menee alas hunajan kanssa! :) Jos ei haittaa pieni ylimääränen energia siinä teessä niin kokeile ihmeessä. Onhan hunaja kuitenki parempi ku esim. sokeri ja sillä on antioksidanttisia vaikutuksia. :D

 
22. elokuuta 2013 klo 21.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suosittelisin Pirkan Reilun kaupan vihreää teetä, jossa on makuna mango-passionhedelmä. Tai kokeile keittää vihreää teetä vaniljatangon kanssa :)

 
22. elokuuta 2013 klo 21.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä rakastan vihreetä teetä, mutta vaan maidon ja hunajan kanssa :D tätä monet ihmettelee....

 
22. elokuuta 2013 klo 23.02 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis hä??? Vihree tee, parasta!! Esim nordvistin japan sencha!! Pehmeää ja miellyttävän makuista, onhan noissakin makueroja ja jotkut kitkeriä..mutta kuka voi inhota vihreää teetä <3 :D sun blogi on kyllä tosi ihana, erilainen mitä muilla ja siksi jaksan aina innostua kaikista uusista kokeiluista, yksinkertaisia ohjeita ja hyviä!

 
22. elokuuta 2013 klo 23.45 , Blogger Ida Sneck kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 
22. elokuuta 2013 klo 23.47 , Blogger Ida S kirjoitti...

Join tänään ensimmäistä kertaa vihreetä teetä. Jotenkin hassua että luin tekstisi juuri tänään teen juonnin jälkeen :D Noh kuitenkin, en ole todellakaan koskaan ollut teen juoja, enkä minkään muunkaan kuumanjuoman. Mielestäni kaikki teet maistuu pahalle tunkee sinne mitä tahansa mukaan. Vihreetä teetä halusin ostaa kaupasta ja juoda sen, koska se on terveellistä. Ihan kamalalle se maistui, mutta juon sitä aivan varmasti myös jatkossa, koska se tekee hyvää minulle :) Ja todellakin, kaikkeen tottuu. Mukavia teehetkiä!
-Ida

 
23. elokuuta 2013 klo 15.28 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vihreä tee MINTTU + hunajaa 1 tl + maitoa loraus = <3

 
24. elokuuta 2013 klo 15.31 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hassua että tää postaus tuli just kun tällä viikolla ite löysin tieni teen maailmaan! :D Maanantaina mulla vielä meinas vikat kulaukset tulla ylös mutta nyt juon teetä iloiten pari kolme kertaa päivässä! Vihreetä ja valkosta on vasta tullu testattua :) Maidon ja kanelin kanssa varsinki ihanaa :)tähän nopeaan oppimiseen vaikutti varmaan se että oon ollu tän viikon flunssassa niin kuuma juotava on maistunut. Kahviakin opettelen tässä juuri juomaan :D

 
30. elokuuta 2013 klo 18.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Et varmaan ole maistanut ikinä sitten kallista kiinalaista vihreää teetä. Sen maku ei ole millään samanlainen kuin noissa kaupoissa myydyissä pusseissa.

 
10. syyskuuta 2013 klo 20.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

no ei sitä enää hiilihapotuksen jälkee keittämää rueta :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu