Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Maailma olis täydellinen jos Ben&Jerry'siä vois syödä joka päivä lihoamatta...

torstai 4. huhtikuuta 2013

Maailma olis täydellinen jos Ben&Jerry'siä vois syödä joka päivä lihoamatta...

... hetkinen, maailma on siis nyt täydellinen! Kyllä, luitte oikein. Pitihän sitä kokeilla vääntää tästäkin syntien kuningattaresta terveellistä versiota.

Olen aina ollut kaikki tai ei mitään -tyyppi, ja pitkän painon jojoilun ja henkisen ahdistuksen jälkeen päätin valita terveellisen elämän, eli tietyllä tapaa valitsin "ei mitään" (mitä herkkuihin tulee), mutta todellisuudessa valitsin kuitenkin kaikki. Tämä elämäntyyli kun on antanut mulle inspiraation toteuttaa ihan mitä päähän juolahtaakaan, esimerkiksi kotitekoisen benkkujenkun. Samalla voin olla tyytyväinen kehooni ja terveeseen oloon.

Olisin kuitenkin melkein yhtä hyvin voinut valita sen toisen suunnan elämälle. Tällä hetkellä koluaisin varmaan sohvan nurkassa Ben&Jerry'siä ja toista purkillista ja olisin melkein yhtä onnellinen kaikkine kiloineni kun olen nyt. Tai no...ei nyt sentään, mutta ymmärrätte ajatuksen. Kaikki on mulle aina joko tai.

Ja kun puhutaan Ben&Jerry's jäätelöstä, ei puhuta mistä herkusta tahansa. Sillon ei puhuta suklaasta, karkista tai kakuista. Sillon puhutaan jostain niin ainutlaatuisesta että kuka tahansa joka yrittää kopioida sitä nolaa vaan itsensä. Benkkujenkkua vois verrata johonkin tosi hienoon ja vaativaan lauluun, mitä kannattaa laulaa vaan jos todella osaa tehdä sen yhtä hyvin kuin alkuperäinen artisti. Muuten laulu on raiskattu ja oma maine laulajana pilattu.

Kaiken tämän alku speakkauksen jälkeen uskallan sanoa luoneeni terveellisen Ben&Jerry's reseptin. Nyt ollaan siis näillä leveleillä, varokaa vaan!










Mikä tekee tästä jäätelöstä sitten paremman kun kotona tehdyt frozen yoghurtit luonnonjugurtista ja steviasta? No, tässä kuten kaikissa muissakin napakymppiresepteissä on tietenkin salainen ainesosa! Rahka ja jugurtti on melko rasvattomia ja happamia varsinkin jäädytettynä, mutta miten saada jäätelöön kermaista pehmeyttä ilman sitä saamarin kermaa?



Tai ilman tuorejuustoa....




 Raejuustolla tietenkin! Vedin rapaa blenderissä mössöksi, ja koostumus oli melkein liian houkuttelevaa jätskin tekemiseen. Melkein kuin tuorejuusto, mutta vielä paksumpaa ja tiiviimpää.








Ja sitten tietenkin se mikä erottaa benkkujenkun tusinajätskeistä: ne keksinpalaset! ne taikinamöykyt! ne brownie-palat! Kaikenlaiset yllärit jätskin seassa. Tähän sovelsin niitä meidän vanhoja kunnon kaurahiutaleita. Se teki jäätelöstä tosi keksitaikinamaisen, niin kun kaikki tuorepuuron ystävät tietävät ;) Muita aineksia on mm. vaniljajauhe, kaakaojauhe ja banaani.





Joko myyntipuhe puri? ;) Ei muuta kuin kokeilemaan! Jäätelökonetta tai muita ihmeellisyyksiä et tarvitse, eikä jätskiä tarvitse jäädyttää esim. yön yli, vaan pääset melko piakkoin herkuttelemaan!


Kotitekoinen benkkujenkku


1,5 dl raejuustoa
0,5 dl kaurahiutaleita
1-2 rkl aitoa kaakaojauhetta
0,5 dl nestettä (esim. kahvia, maitoa tai vettä)
puolikas banaani (voit käyttää vähemmän, jos et pidä banaanin mausta)
2 rkl makeutusta (mikäli käytät puhdasta steviaa, määrä on tietenkin pienempi)
0,5 tl vaniljajauhetta


Soseuta raejuusto tasaiseksi tahnaksi sauvasekoittimella. Muussaa banaani haarukalla ja lisää se, sekä muut aineet joukkoon. Sekoita tasaiseksi seokseksi (ei sauvasekoittimella!) Tarkista maku ja lisää tarvittaessa lisää makeutusta tai kaakaojauhetta. Jäädytä pakastimessa tunnista puoleentoista tuntiin. Mitä jäisempää, sen parempaa! Sekoita jäätelöä about vartin välein. Nauti murskattujen hasselpähkinöiden, maapähkinävoin, tai marjojen kera. Tai vaikka kaikkien!





Kaakaojauheen määrä riippuu ihan siitä tykkäätkö vahvan tumman suklaan mausta vai vähän miedommasta suklaan vivahteesta. Itse käytin nesteenä kahvia, mikä antoi tosi kivaa sivuflavouria!

Tuossa siis ohje siihen perusjätskiin. Sen lisäksi tein vielä vaniljajäätelöä ja sekoitin niistä molemmista benkkujenkkumaisen jäätelötwistin. Suosittelen ehdottomasti molempien makujen tekemistä mikäli aikaa ja vaivannäköä riittää! Tässä vähän yksinkertaisempi ohje vaniljajädeen:



Vaniljajäde



1.5 dl raejuustoa
2 rkl maitoa
3 rkl makeutusta
1 tl vaniljajauhetta
(1tl vaniljaheraa)

Raejuusto sauvasekoittimella mössöksi ja muut aineet sekaan ja jäädytys pakastimessa välillä sekoittaen. 

Itse käytin vaniljaheraa tuodakseni vielä lisää vaniljan makua, mutta se ei ole välttämätön



Varokaa muuten, ettette unohda jäätelöitä pakastimeen! Mikäli ne jäätyy ihan kovaksi, niitä ei pysty syömään. Eli muistakaa käydä säännöllisin väliajoin tsekkaamassa, alle tuntikin jäädytystä saattaa riittää! Sekoittamalla varmistatte, että jäätelö jäätyy tasaisesti ja pysyy pehmeänä.

Pelkässä suklaajätskissä on n. 250-280 kaloria riippuen paljonko kaakaojauhetta käytit. Vaniljajädessä sen sijaan on n. 130 kaloria eli yhteensä koko annoksessa n. 380-410 kcal.



Täydellistä hassel- ja pekaanipähkinöiden kera!




Hauska juttu muuten. Kun sain ensimmäisen lusikallisen jätskiä suuhun, soitin hätäpuhelun poikaystävälle, mikä meni jotenkin näin: "APUA! AUTA MUA! APUA! TEIN JUST NIIN HYVÄÄ JÄDEE ETTEN OSAA PÄÄTTÄÄ KERRONKO SIITÄ KOKO MAAILMALLE BLOGISSA VAI PIDÄNKÖ SEN SUVUN SALAISENA RESEPTINÄ!" :D Joten nauttikaa nyt! :) Ja saa kommentoida jos on kokeillut!



love, kaisa <3

Tunnisteet: ,

138 kommenttia:

4. huhtikuuta 2013 klo 19.32 , Blogger emilia kirjoitti...

tää kuulostaa jo liian hyvältä ollakseen totta??? :-D pakko päästä kokeilemaan mahdollisimman pian!

 
4. huhtikuuta 2013 klo 19.53 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi vitsi, kun vaan pääsis testaamaan! :D kiitos kun jaoit tän!

 
4. huhtikuuta 2013 klo 19.55 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot miljoonien herkkuperseiden pelastaja, kiitos!! :D<3

 
4. huhtikuuta 2013 klo 19.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Viikonloppuna menee resepti testiin ja mielenkiinnolla odotan miltä maistuu! Pikkusen kyl pelottaa et meneekö ben&jerry nyt konkurssiin, tiedetään ainakin ketä syyttää siitä! :D

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.26 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä tota steviaa saa ostettua?

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.38 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Ihan perus ruokakaupasta pitäis löytyä! Ellei löydy niin sit luontaistuotekaupoista tai joistain organic mestoista :)

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.38 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hahahaaa!! :D loistavaa! Toivottavasti onnistuu ;)

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.39 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oi, ihanaa!! :D haha, ole hyvä vaan <3

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.39 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

No siitä vaan testaamaan! Aineet on ainakin suht yksinkertaiset ;) ja ole hyvä vain!

 
4. huhtikuuta 2013 klo 20.40 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha!! Jep :D suosittelen kyllä, tuu sit kertoon onnistuiko!

 
4. huhtikuuta 2013 klo 21.18 , Blogger RiinaMariannaS kirjoitti...

Kiitos, ihan mahtava resepti! Täytyy heti kokeilla kun ehtii tai viimeistään ainakin sunnuntaina kun on dagen efter päällä miehen juhlien jälkeen! :)

 
4. huhtikuuta 2013 klo 21.48 , Blogger Enni kirjoitti...

Ou noou!! Mä oon ihan hulluna Ben&Jerry's jäätelöihin. Tää menee heti huomenna kokeiluun.. maistan jo sen maun suussa! :D

 
4. huhtikuuta 2013 klo 21.58 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooot nii paras!!!!KIIITTI PELASTIT MUN ILLAN <3 love u :)

 
4. huhtikuuta 2013 klo 22.00 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

JEEE! TÄÄL yks herkkuperse kiittää ;) teen heti huomenna!

 
4. huhtikuuta 2013 klo 22.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä steviaa käytät? :)

 
4. huhtikuuta 2013 klo 22.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apuaaa kiitos et oot olemassa<3 löysin sun blogin ja ajattelin et tää on mun pelastus ku en vaa voi vastustaa herkkuja! äää kiitos :D

 
5. huhtikuuta 2013 klo 9.38 , Blogger Kaisa Salonen kirjoitti...

Täytyy myöntää. Olen rakastunut. Oikeesti, oot yhtä nerokas sun reseptien kanssa kuin Hanna Skytta hänen mass.fi:n reseptiblogissaan. Täydellistä fitnessruokaa, mahtavaa!!! <3

 
5. huhtikuuta 2013 klo 10.11 , Blogger Bea kirjoitti...

Moikka! Löysin sut alun perin instagramista ja päädyin sitä kautta tänne blogiin. Aivan mielettömän ihania kuvia ja innostavia reseptejä sulla! Mun safkat on yleensä tyyliin pakastevihanneksia+kananmunaa, aamupala aina samaa, välipalana ja illalla aina rahkaa ja joka kerta samat täytteet (vadelmia/omenaa). Nyt sain kauheen inspiksen ruveta kokeilemaan erilaisia reseptejä. Ihanaa kun jaat tällasia terveellisiä vinkkejä. Aion heti huomenna kokeilla tätä jätskiä, nam!
Kivaa kevättä! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 11.39 , Blogger Netta kirjoitti...

Ei oo tottaa! Taitaa lähteä testiin jo heti tänä iltana! :D

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osaatko sanoa kalorimäärää :)?

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.52 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hyvä kysymys! Pelkässä suklaajätskissä on 250-280 kaloria riippuen paljonko kaakaojauhetta käytit. Vaniljajädessä sen sijaan on n. 130 kaloria eli yhteensä koko annoksessa n. 380-410 kaloria! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.52 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, jes!! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.53 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oi! Kiitos paljon ihanaa kuulla että olen inspiroinut :) Toivottavasti jäde onnistuu!
Ja kivaa kevättä sullekin!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.54 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi, kiitos paljon! :) Täytyypä tsekatakkin toi Hanna ;)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.54 , Blogger ALEXA kirjoitti...

Tänään heti testiin! Ja jos maistuu pahalta, niin tuun heti haukkumaan sut pataluhaksi! :D xx

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.54 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi että, tässähän tuntee olonsa enemmän jumalaks kun bloggaajaks :D Ole hyvä vain! Ilo olla avuksi <3

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.57 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Tällä hetkellä canderellin stevia greeniä. Tarkoituksena olis tilata ihan oikeaa puhdasta steviaa joku kaunis päivä! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.57 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, jes! Toivottavasti onnistuu :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.58 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Ole hyvä vain!! ;)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.58 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, haha! :D Tuu sit kertoon kuinka kävi ;)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 13.59 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniiin!! :D Mikäs sen parempi päivä syödä terveysherkkuja... toivottavsti onnistuu!! Ja ole hyvä :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 14.12 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

:D haha, hieno homma! Seison kyllä täysin reseptin takana, jos haukut niin haukun sun makunystyrät >:)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 14.24 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Parasta näissä sun ohjeissa on se, että käytät tavallisia aineita! Tosi monissa resepteissä on jotain ihme gugaloomagegalooma tärpättimiä, joita saa vain tilaamalla! :DDD meenkin tekemään right away tätä!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 15.32 , Blogger Mira kirjoitti...

Mitä muuta tohon makeutukseen vois käyttää?;o)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 15.35 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha! Täytyy myöntää että itseänikin ärsytti aluksi suunnattomasti kaiken maailman macademia hamppu pulverit, vaikka tätä nykyä omiin kaappeihin on kertyny ties minkälaisia superfoodeja ja ihmejauhoja. Silti tykkään ruuanlaitossa keskittyä yksinkertaisiin ja helppoihin resepteihin, joita kaikki pystyy tekemään. Kiitos palautteesta, jatketaan samaan malliin siis! ;) Ja toivottavasti maistuu jäde!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 15.37 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hmm... Jos ei kaloreiden suhteen ole kovin tarkkaa niin tottakai perus sokeri käy! Itse en käytä sokeria ollenkaan, eli se on aina korvattu mun resepteissä ylensä stevialla, mutta siis sokeri ajaa ihan saman asian! :) Jos makeutta haluaa vähän ns "luonnollisemmin" niin esim hunajaa voi myös käyttää! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 17.22 , Blogger Mira kirjoitti...

Kiitti paljo! Mulla ei ihan niin tarkkaa kaloreiden tai sokerin kanssa oo, mut oon tosi ilonen tästä terveellisestä versiosta :D Oon nimittäin ihan heikkona kaikkeen makeeseen, mut nyt oon alottanu jonkunlaisen "terveyskuurin ja oon onnistunu pysymään erossa melkeepä kaikesta. Eilen vaan taas pitkästä aikaa alko tekemään mieli jotakin hyvää :D

 
5. huhtikuuta 2013 klo 17.54 , Blogger marppa kirjoitti...

Oh, törmäsin ihan just äsken tähän blogiin, ja on kyllä ihan pakko lisätä lukulistalle jo pelkästään näin herkullisennäköisten kuvien takia! :D Tätä jätskiä täytyy kokeilla :P

 
5. huhtikuuta 2013 klo 19.12 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, hyvältä kuulostaa! :D Eipä kestä :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 19.27 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hihh, kiva! :) Joo suosittelen kyllä kokeilemaan, ihan jokaiikan ;) ja saa tulla sit kommentoimaan miten kävi!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 19.35 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pystyykö käyttää myös lähes rasvatonta raejuustoa?:)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 20.34 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei tähän voi sanoa kuin NAM! Yhden herkkuperseen vkl on pelastettu tämän reseptin avulla, makeanhimo häipyi eikä tullut morkkista herkuttelusta. Näitä lisää, blogisi on ihana ja inspiroiva!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 21.01 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Siis joo ehdottomasti!!! Itse ainakin käytin ihan 0.3% raejuustoa ja tosi hyvää tuli! :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 21.11 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Jes!! Ihanaa kuulla että oot tykännyt! :) Tästä on hyvä jatkaa! Ja kiitos paljon :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 22.33 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Testasin eikä tullut hirveen hyvää :( petyin kyllä, höh, taisin tehdä jotain väärin. Koostumus ei ollut ehkä tarpeeks jätskimäistä ja banaanin maku maistui ehkä liikaa. Jotain tiettyä tähän olis vielä kaivannut!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 22.52 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ennen kuin kokeilen vastaa rehellisesti: jos aidon B&J ravintoarvot olisi samat kuin tällä, kumpaa söisit mielummin? (yritän tälla estää itseäni toivomasta liikoja, sokeri kun nyt vaan kuitenkin on sokeria ja rasva rasvaa, eli ne jutut jotka sen maun tekee :D) Mutta mun mielestä herkut ja ruuat erikseen, joskus voi sitä ns. aitoa b&jtä syödä hyvällä omalla tunnolla, ja jos haluaa kevyempää korviketta syö jotain muuta :)

 
5. huhtikuuta 2013 klo 22.53 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hmm.. olikohan se ehtinyt jäätyä tarpeeksi? Ehkä sun banaanis oli iso banaani, tossa kun en oo määritellyt et kuinka paljon sitä tulee, on vaan et puolikas :/ No mut höh! Voihan se olla että teit kaiken oikein mutta et vaan tykännyt! Tää on tällästä terveyskamaa, eihän tää koskaan oikean jätskin leveleille pääse, mutta aineksiin nähden mielestäni priimakamaa. Käytitkö muuten pikakaurahiutaleita vai niitä kokonaisia?

 
5. huhtikuuta 2013 klo 22.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eli tässä tapauksessa tätä fitinpää versiota! Ja kiitos monista resepteistäsi, oot huippu ja ansaitset ehdottomasti enemmän lukijoita!!

 
5. huhtikuuta 2013 klo 23.01 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

B&J:tä tietenkin! ;) kukapa sitä ei kermaa ja sokeria söis, jos ne olis terveellisiä! Ja kyllä mä sitä aitoa b&jtäkin vedän silloin tällöin. Se on vaan liian hyvää siihen nähden että sitä syö kerran kuussa :D Pakko yrittää kehittää jotain "korviketta", vaikka kyllä sen ymmärrän ettei terveelliset herkut koskaan oikeita herkkuja voi päihittää. Mun oma ruokafilosofiani on sen verran kieroutunut, että jostain syystä nautin aivan suunnattomasti siitä "terveellisestä mausta". Jotenkin en osaa nauttia ruuasta kunnolla, jos maistan siinä rasvan ja sokerin, sillä tiedän mitä se tekee keholleni ja sitä kautta en osaa nauttia sen syömisestä (silloin tällöin tottakai, mutta nyt puhutaan tälläsestä herkkuperseestä niinkun minä joka haluaa syödä joka päivä jotain makeaa) ja muutenkin sen verran kovat tavoitteet on tossa fitness ja kiinteytyspuolella, ettei kärsi niin hirveesti niitä oikeita herkkuja syödä.

Mun koko blogi perustuu oikeastaan siihen, että tarjoan terveellisesen ruuan syöjille mahdollisuuden herkutella. Eli siis sellaisille henkilöille, jotka ei ole tottuneet syömään karkkia tai muuta makeaa. Ja niiden (meidän) mielestähän tää maistuu ihan super hyvältä, sillä meidän makuaistit ei oo tottunut niin makeaan. Mutta sen ymmärrän, että jos "normaalisti" syövät kokeilevat tätä, tuskin makuhermoja kovin täräyttää, vaikka terveellisyydestä tuleekin plussat. No, tykkää ken tykkää mutta minä tykkään ainakin! :D Ja sillä nojalla haluan jakaa tämän myös muille terveysfriikeille!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 0.27 , Blogger Mabe kirjoitti...

sun mainospuhe toimi niin hyvin, että tekisi mieli jopa maistaa tuota!! :D todella erikoinen ainesosa tuo raejuusto!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 0.29 , Anonymous maija kirjoitti...

hyväpointti! mulla on vähän toi sama, se "terveys" maistuu siinä ruuassa--> saa sen maistumaan hyvältä, ja se koostumus monessakin terveellisessä safkassa (esmes. hedelmät, marjat, rahka) :) keep going! Onko muuten liian arkaa kysyä jtn tiettyä kilo/rasvaprosenttitavoitetta,itsellä on nimittäin vähän samankaltaista prokkista meneillään niin kiinnostaisi kuulla mietteitä (älä kuitenkaan liikaa meitä lukijoita paapo, tai saa stressiä postailusta, kiva kun näinkin usein ja laajasti päivität :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 7.23 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kumpaa tässä käytetään, pikakaurahiutaleita vaiko kokonaisia?:)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 10.18 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha! En paapo en :D Tämän hetkinen paapoilu johtuu ihan siitä että olen kipeänä niin eipä tässä muutakaan tekemistä ole kun vastailla teidän kommentteihin ja päivittää blogia kun tulee kuitenkin leivottua aina jotain joka päivä :)

No siis mun rasvaprosentti on tällä hetkellä 17,5 mikä kyllä yllättää mut itsenikin, koska olisin luullut sen olevan paljon korkeampi, sillä näkyviä vatsalihaksia ei vielä ole ja alaselässäkin vähän vielä ylinmääräistä. Kilotavoitetta ei ole, koska se vaaka nyt ei kerro mitään, mutta arviolta sanoisin että tästä vielä pari kiloa rasvaaa saadaan lähtemään.

 
6. huhtikuuta 2013 klo 10.19 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Ainiin joo! Sen vois korjaa tohon postaukseenkin, pikakaurahiutaleita! Mutta hmm.. toisaalta tuliskohan kokonaisista vielä enemmän sitä taikinamöykkytunnelmaa? Vai olisko ne vaan kovia jyväsiä siellä seassa :/ täytyy kokeilla joku päivä! Mutta pikakauriksia mä käytin :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 10.20 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Kyllä, kun terveydestä puhutaan niin pakko ottaa kaiki työkalut käyttöön :D Siitä vaan ennakkoluulottomasti kokeilemaan!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 13.16 , Blogger Netta kirjoitti...

Tuli kyllä tosi hyvää! Eilen tein mutta ei tehnykkään enää mieli mitään makeeta niin jätin pakkaseen. Tänään sulatin hetken, että pehmeni vähäsen ja onnistui niinkin. :) Kiitos ohjeesta!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 16.09 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, jes hyvä! :) Eipä kestä!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 16.34 , Blogger Heddi kirjoitti...

Ah sun blogi on täynnä ihanaa, positiivista energiaa! :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 17.32 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Kokeilin tänään ja hyvää tuli :) Ainut vaan että harmitti kun ei kaapista löytynyt hassel- ja pekaanipähkinöitä :D Ens kerralla sitte! :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 19.03 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin tätä ohjetta ja muuten oli ihan sairaan hyvää, mutta steviasta (mulla ekaa kertaa käytössä) tuli sellanen karvas sivumaku. Osaatko sanoa, tuleeko toi maku kaikista stevioista, vai onko toi mahdollisesti yksittäistapaus? Käytin siis Canderellin nestemäistä steviaa... Mutta siis kiitos, kun jaoit tän ohjeen, ihan huippu blogi!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 20.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin ja kyllä tykkäsin! Kiitos ohjeesta. :) Odotan jo innolla mitä muuta keksit :D

 
6. huhtikuuta 2013 klo 21.10 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Kiitos!! :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 21.11 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin! Kiitos palautteesta, kiva että onnistui ;) Joo, ne hasselit tuo kyllä mun mielestä tosi hyvän vivahteen siihen! Mutta ensikerralla sitten :)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 21.13 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hmm... Itse käytän Canderellin jauhemaista steviaa, mikä ei siis ole puhdasta steviaa. Oon kuullut kyllä muiltakin, että steviassa olisi outo sivumaku, mutta itse en ole sitä maistanut sillä en sen pahemmin ihan puhdasta steviaa ole käyttänyt. Susittelen canderel green jauhesteviaa! :) Ja kiitos paljon kehuista!

 
6. huhtikuuta 2013 klo 21.13 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Jess!! hirmu kiva kuulla :) haha, et kuule arvaakkaan ;)

 
6. huhtikuuta 2013 klo 23.17 , Blogger marppa kirjoitti...

Melkoinen makuelämys! Suklaaversiota kokeilin, ja olis tehnyt mieli syödä jätski jo valmistusvaiheessa. Onneks maltoin odottaa sen pakastimesta :D

Plussaa tosiaan tavallisista aineksista, löytyivätkin banaania lukuun ottamatta jo omasta valikoimasta valmiiksi (:

 
6. huhtikuuta 2013 klo 23.34 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, hienoa! :) Hyvä että onnistui. Pyrin resepteissäni juuri siihen, että jokainen pystyisi toteuttamaan niitä ihan perus aineilla :)

 
7. huhtikuuta 2013 klo 16.42 , Blogger Paula kirjoitti...

Hmm, onko tuo annos yhdelle ? :) Pitääpä tänään laittaa kokeiluun! Aivan upeita reseptejä, pistää miunlaisen tylsän kokkailijan ihan innostumaan!

 
7. huhtikuuta 2013 klo 16.50 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Kyllä, annos on yhdelle, mutta se on tosi iso annos! :D Eli suunniteltu niin, että sillä voi korvata yhden aterian. Eli saa kyllä massun hyvin täyteen! ja kiitosta vaan, siitä vaan testailemaan ;)

 
7. huhtikuuta 2013 klo 18.14 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En tiedä kuinka paljon oot perehtynyt vegaanisen ruokavalioon, mutta tuleeko sulle mieleen mitään millä vegaani voisi ton raejuuston korvata? Ymmärrän että se on tässä reseptissä se ''juttu'' mutta jos keksit jotain niin olisi kiva kuulla! :) Löysin blogisi tänään instagramin kautta ja inspiroiduin täysin! Mahtava blogi!

 
7. huhtikuuta 2013 klo 18.57 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hmm.. en oo kyllä pahemmin vegaaniruokavalioon perehtynyt mutta hmm hmm... ei ihan ekana tule kyllä mieleen mitään... Paitsi joskus oon kuullut että jotkut on tofusta tehneet jotain vanukkaita (?) mutta en sit sen tarkemmin tiedä et missä muodossa se tofu siinä on :D

 
8. huhtikuuta 2013 klo 17.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän tuosta herkullinen jätski tuli :p Mut niin tuhti annos etten saanu mitenkään kaikkea syötyä! Hyvä blogi siulla!!!
T: Punttimimmi Mikkelistä :-D

 
8. huhtikuuta 2013 klo 19.09 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hehe, kiva! :D Joo, tuo on sellanen annos minkä voi siis syödä ateriana :) Siks se on niin iso! :D Jos haluaa pelkkään herkuttelutarkotukseen ni kandee varmaan puolittaa ainanki!

 
8. huhtikuuta 2013 klo 21.30 , Blogger Annika kirjoitti...

Tein just koko perheelle ja ainaki pikkusisko tykkäsi, kun maistoi sitä ennen pakkaseen laittamista!:) munkin mielestä kyllä tosi hyvää oli ja etenkin helppotekoista, aineetkin löytyi kotoa :)
Löysin blogisi kaverini blogini kautta ja vitsi tää on kiva blogi! Tälläisiä ei ainakaan mun silmään oo aiemmin osunut ja hyvä kun nyt tää osui!

 
8. huhtikuuta 2013 klo 22.03 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi, ihanaa kuulla!! Ja kiitosta vaan, saa levittää sanomaa eteenkin päin! :D Uudet lukijat olisi hirmu tervetulleita!

 
9. huhtikuuta 2013 klo 19.55 , Blogger Anni kirjoitti...

Mun mielestä toimi iha normi kaurahiutaleillakin!! Tosin en nyt tätä ohjetta mitenkää noudattanu, kunhan käytin tota raejuustoa pohjana ja fiiliksen mukaan muuta sekaan. NAM!! Minttusuklaanmakuista tuli protskujauheen ansiosta ja seassa pähkinöitä. Ilta pelastettu :) Kiitti siis vinkistä.. ei ihan heti ois tullu itelle mieleen toi raejuusto vaikka kaikkeenhan se sopii.

 
9. huhtikuuta 2013 klo 20.41 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Hmm.. en oo kyllä pahemmin vegaaniruokavalioon perehtynyt mutta hmm hmm... ei ihan ekana tule kyllä mieleen mitään... Paitsi joskus oon kuullut että jotkut on tofusta tehneet jotain vanukkaita (?) mutta en sit sen tarkemmin tiedä et missä muodossa se tofu siinä on :D

 
9. huhtikuuta 2013 klo 20.42 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin, mahtavaa!! Ja eipä kestä :) Kuulostaa herkulta toi minttusuklaa...

 
9. huhtikuuta 2013 klo 23.13 , Anonymous Lindis kirjoitti...

Heippa!

Olipa kiva resepti. Käytin raakakakaojauhoja ja peruskaurahiutaleita ja paikallista raejuustoa, asun UK:ssa. Maku ei kyllä yltänyt B&J veroiseksi, mutta tää on todellakin mainio arkipäivän herkku munlaiselle namirotalle! Aion suositella kavereille kanssa :) niin ja toivottavasti pääsen joskus sun kahvilaan maistelemaan sun herkkuja ja heittää yläfesset! Tee unelmistasi totta - sulla on taitoa!
Kaikkea hyvää sun kevääseen!

 
9. huhtikuuta 2013 klo 23.37 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Moi!!

Heh, no se oiskin melkosta taikomista jos se samalta olis maistunut :D Ja kiitti paljon!! Sen mä teen! :) Toivottavasti vielä joku päivä...

 
11. huhtikuuta 2013 klo 15.20 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kuinkakohan suuri annos toi loppujen lopuks oli? kun esimerkiksi perus ainoissakin on 115 kcal/100 g ja sun resepti kuullsotaa paljon terveellisemmältä, et luulis saavan aika ison satsin tolla kalorimäärällä!

 
11. huhtikuuta 2013 klo 19.56 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Siis... :D En tiedä oletko pistänyt merkille mutta mun reseptit täällä blogissa on tehty siltä pohjalta, että ne on "kokonaisia aterioita", sillä en hirveämmin perusta ns ylimääräiselle napostelulle :D En tiedä osaanko nyt selittää oikein, mutta esim tääkin on sellanen että vois vetää tyyliin lounaaksi. Isosta annoksesta on siis kyse. Itse kun en oikeen ruokaa pysty vetämään muuten kun nälkään niin siksi tällainen ratkaisu. Mikäli jädee haluaa syödä "muuten vaan" niin suosittelen vaikka puolittamaan annoksen! :)

 
11. huhtikuuta 2013 klo 21.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha ymmärsin kyllä, en oo vielä ehtinyt kokeilemaan sun reseptejä niin en oo ite todennu, mutta hyvä tietää tulevaisuutta varten! :)

 
12. huhtikuuta 2013 klo 16.33 , Blogger Jossu kirjoitti...

Eikä tätähän on pakko kokeilla! :D

 
12. huhtikuuta 2013 klo 16.35 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Toivottavasti maistuu!! ;)

 
12. huhtikuuta 2013 klo 20.48 , Blogger Juuli kirjoitti...

vitsit pakko kokeilla :))
vois tuunata erillaisia makuja ja käyttä makeuttamiseen esim. hunajaa...
sait uuden lukijan!

http://saltsugarandstyle.blogspot.fi/

 
13. huhtikuuta 2013 klo 23.33 , Blogger Jossu kirjoitti...

Noniin kokeiltu on, tosin ihan omin mittakaavoin näköjään :D Surautin kokonaisen (onneksi suht pienehkön) banaanin, n 100g raejuustoa, lorauksen maitoa ja 1 tl vaniljaprotskujauhetta sauvasekoittimella sekaisin, laitoin n 50min pakkaseen ja muistin sekoittaa sitä kerran välissä ;) Päälle murskattuja manteleita. Ja khyll oli hyvää, mut toooosi täyttävää :D

 
14. huhtikuuta 2013 klo 12.57 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Okei, hyvä että maistui ja onnistui vaikka sovelsitkin vähän! :D Ja joo, tää on tosi täyttävää. Itse syön tätä ihan nälkään ns "ateriana" :D Ei pysty ihan vetelee yhtä huolettomasti kun oikeeta benkkujenkkua...

 
14. huhtikuuta 2013 klo 13.00 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Jep! Makeutukseen voi käyttää ihan mitä vaan makeaa, vaikka sitä sokeria jos ei kaloreissa ole niin tarkkaa ;) Ja tervetuloa lukijaksi!

 
16. huhtikuuta 2013 klo 18.11 , Blogger Erika kirjoitti...

Voiha kökkö miksiköhä tuosta mun jätskistä ei tullu kauheen hyvää! Voiko se johtua vaan siitä kun mulla ei oo sauvasekotinta niin haarukalla muussasin raejuuston.. :s

 
16. huhtikuuta 2013 klo 21.54 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

O-ou... Anteeksi :D nyt vähän naurattaa... Eihän sillä haarukalla saa sitä "tuorejuustomaista" koostumusta ensinkään! Voi voi... :D No mutta, ei muuta kuin sauvasekoittimen ostoon!

 
17. huhtikuuta 2013 klo 9.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nam! Kuulostaa niin hyvältä että tätä täytyy testata! :) Ootko laskenut energiasisältöä tälle annokselle?

 
17. huhtikuuta 2013 klo 11.09 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Moi! Oon laskenut ja sen vois itseasiassa merkata tohon postaukseenkin. Hyvä kysymys! Pelkässä suklaajätskissä on 250-280 kaloria riippuen paljonko kaakaojauhetta käytit. Vaniljajädessä sen sijaan on n. 130 kaloria eli yhteensä koko annoksessa n. 380-410 kaloria! :)

 
17. huhtikuuta 2013 klo 13.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Kaisa, tää menee kokeiluun tänään! Ja kiitos sun inspiroivasta blogista!! Olis muuten kiva saada postaus sun ideoista vappupiknikiin! :)

 
17. huhtikuuta 2013 klo 14.24 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Ihana idea!! Kiitos! Täytyy katsoa jos vaikka ehtisi tekemään sellaisen postauksen! :)

 
17. huhtikuuta 2013 klo 19.34 , Anonymous Susanna kirjoitti...

Kiitos loistavasta ideasta! Tänään tuli kokeiltua ja täytyy sanoa, että yksinään oli vähän liian tuhtia, mutta hoksasin laittaa sekaan vadelmia, niin jopa raikastui! :)

 
17. huhtikuuta 2013 klo 22.36 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Joo, se on kyllä tuhtia kamaa :D Ja marjat oon kans todennut tosi raikastavaksi elementiksi, samoin hedelmänpalat!

 
21. huhtikuuta 2013 klo 12.55 , Anonymous Jennipenni kirjoitti...

Sopiikohan tähän gluteiiniton kaurahiutale? :)Btw, blogisi on aivan ihana ja olen koukussa!

 
21. huhtikuuta 2013 klo 21.16 , Blogger Elisa kirjoitti...

nainen, olet vastaus ruokaongelmiini <33 sun ansiosta, saatan päästä laihaksi <3 kiitos !!

 
23. huhtikuuta 2013 klo 21.54 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voiko makeutusaineena käyttää pelkkää canderellin makeutusainetta?

 
25. huhtikuuta 2013 klo 20.36 , Blogger Suppura kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, tekaisin yhden annoksen ja tuolla se pakastimessa on jähmettymässä. Vaikuttaa todella hyvältä ja pelastaa yhden ns. puhtaasti syöjän herkutteluhetken!

Linkitin ohjeen myös blogini kautta :)

 
26. huhtikuuta 2013 klo 9.33 , Blogger Josku kirjoitti...

Tää blogi on ihan mahtava!!

Tein tätä äsken sateisen ja kipeän aamun piristeeksi ja voih että kun on hyvää!:)

 
1. toukokuuta 2013 klo 23.46 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon ihan järkyttyny kun kokeilin tota se oli oikeasti hyvää!! Tein vähän isomman ja suuripiirteisemmän annoksen ku ohjeessa ja söin kaikki. Nyt on kyllä maha täynnä. Tän jälkeen benkkua tarttee ostaa ehkä enää kerran vuodessa on tää 'korvike' sen verran hyvää. Ja mikä parasta erittäin perusainekset mitkä pitäs aina olla kaapissa.

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.48 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi! :D Ihanaa kuulla että joku muukin on kokenut sen makuelämyksen minkä mä! :D Haha, huippua! ;)

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.49 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oii, ihanaa!! :) Jes! Hyvä että onnistui.

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.49 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Noniin hyvä! Toivottavasti maistui :) Ja kiitos sulle!

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.49 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi tietenkin!

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.50 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha, ihana! :D Eipä kestä <3

 
2. toukokuuta 2013 klo 10.50 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Sopii varmasti! Ja kiitos :)

 
3. toukokuuta 2013 klo 18.19 , Blogger snna k kirjoitti...

Uskoisin, että avokadolla voisi tulla myös aika täyteläistä! :) En ole vielä kokeillut!

Nyt on itse asiassa ensimmäiset kokeilut näistä molemmista resepteistä jäätymässä, mutta suunnittelin jo päässäni vaikka mitä variaatioita :D Iso kiitos ohjeesta jo tässä vaiheessa!

 
3. toukokuuta 2013 klo 18.58 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Vau, hyvä idea! Toivottavasti sun jädet onnistuu ja tykkäät ;) Eipä kestä!

 
9. toukokuuta 2013 klo 11.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei, osaatko sanoa minkälaiset ravintoarvot ovat vaniljajätskissä ja suklaajätskissä. Onko siinä kuinka paljon siis proteiinia, hiilaria jne :) Kiitos!

 
9. toukokuuta 2013 klo 18.13 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä käytän niiden laskemiseen kiloklubia, jolla saa makrot laskettua pilkulleen =)

 
25. toukokuuta 2013 klo 20.29 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oli muuten HYVVEE! toinen satsi jo tällä viikolla, ekalla kerralla hurautin ehkä vähän liikaa steviaa ja meni äklömakeaksi. Toiseen satsiin raastoin mukaan appelsiininkuorta ja antoi muuten tosi kivan, fazeriinamaisen flavorin :) ! Aivan mahtava blogi, sulla on hyvä tyyli kirjottaa :-) protskupatukoita ootellessa.. ja sitä kahvilaa ;)

 
31. toukokuuta 2013 klo 20.01 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Löysin sun blogin ihan sattumalta, ja OON AIVAN IHASTUNUT!! :) aivan ihania reseptejä ja vinkkejä!! parhaillaan juurikin kyseistä jäätelöä käyn vähän väliä sekoittelemassa pakkasella, ja lopputulos on varmasti älyttömän hyvä, koska jo nuolemani taikinainen lusikkakin maistui taivaalliselta :D Mutta suuri kiitos, ja jatka samaan malliin! minusta sait kyllä uskollisen blogisi lukijan :)

 
2. kesäkuuta 2013 klo 13.09 , Blogger Dreaminal kirjoitti...

siis sä oot nainen pelastanut mun elämän!! :D oon maailman pahin herkkusuu ja se ei oo ollu ihan paras yhdistelmä terveellisten elämäntapojen kanssa, mut nyt on löytyny siihenkin ratkaisu! pannarireseptit on ollu kovassa käytössä jo jonkin aikaa, ja tällä viikolla sain aikaseks kokeilla tätä ben&jerry's reseptiä vihdoinkin ja.....en voi sanoin kuvailla.. siis mä tykkään tästä paljon enemmän ku normijätskistä! ja vielä ku tietää et se on terveellistä niin maku vaan paranee. pakko oli tehä heti seuraavana päivänä taas uudestaan! unohdin muuten ekalla kerralla kokonaan laittaa kaurahiutaleet, ei ollu hassumpaa niinkään mut ehkä kuitenki parempaa niiden kanssa. heitin joukkoon tuoretta mangoa ja rouhittuu tummaa suklaata ja avot! namnamnam. oon niiiin onnellinen että löysin sun blogin, kiitos että viitsit jakaa näitä reseptejä meille lukijoillekin! :)<3

 
4. kesäkuuta 2013 klo 23.11 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sä oot kaisa ihana. kokeilin suklaaversiota, laitoin vaan vähemmän banskua, kaakaota ja kaurahiutaleita sekä 5g suklaapuddingjauhetta. taivaallista. syöminen on mulle vaikeaa, kun toisaalta alkaa ahdistaa, jos syö pelkkiä kasviksia, rahkaa ja raejuustoa, mutta toisaalta herkuttelu osoittaisi, että pystyn syömään muutakin kuin neuroottisen tarkkoja ruokiani. tällaisia herkkuja syödessäni voin paitsi tuntea itseni tavalliseksi myös syödä turvallisia ruokiani. kiitos.

 
10. kesäkuuta 2013 klo 22.51 , Blogger Pipari Piparinen kirjoitti...

Kiitos mahtavasta reseptistä! :)

 
7. heinäkuuta 2013 klo 20.06 , Blogger Emiilia kirjoitti...

Kokeilin tota suklaajäätelöä tänään ja täytyy sanoa, että aivan mahtavaa!
Mä olen täysin myyty :D

 
8. heinäkuuta 2013 klo 11.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos upeasta reseptistä! :) Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa, mutta en takuulla viimeistä! Aivan sairaan hyvää! :) Kiitos muutenkin upeasta blogista, oot todella inspiroiva ihminen! :)

 
8. heinäkuuta 2013 klo 20.09 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Oi, kiitos paljon ihanaa kuulla!! :)

 
8. heinäkuuta 2013 klo 20.11 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Voi, anonyymi, säkin oot ihana. Kiitos ihanasta kommentista. On ilo olla avuksi :) Pikkuhiljaa siitä terveysneuroottisuudestakin pääsee eroon, mikäli kovasti haluaa. Banaania voi tosiaan reseptissä vähentää, sen voisin kirjoittaa vaikka vielä postaukseenkin

 
9. heinäkuuta 2013 klo 23.07 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pystyisköhän tätä tehdä jädekoneella..? Mun on ehkä joka tapauksessa pakko kokeilla tätä samantien kun herään. Koska rehellisyyden nimissä joudun aika paljon pinnistelemään, etten syöksy samantien tästä sängystä sauvasekottimen ja raikkulin kimppuun.. Kuulostaa aivan loistavalta!! En edes muista mitä reittiä eksyin blogiisi, mutta ei varmasti jäänyt ainooksi kerraksi :D

 
10. heinäkuuta 2013 klo 1.51 , Blogger Kaisa Minni kirjoitti...

Haha!! Tossa on sitä todellista nautiskelijan luonnetta, kuulostat ihan multa kun löydän illalla jonkin uuden reseptin :D mä en oo koskaan jädekonetta käyttäny mutta luulis toimivan? :o haha toivottavasti tykkäät!! :)

 
10. heinäkuuta 2013 klo 13.22 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Kun löysin sun blogin niin en halunnu lopettaa lukemista, tää on aivan ihana! Mä rakastan kaikkee makeeta mutta harmittaa ku ne on yleensä epäterveellisiä kaloripommeja, mut kiitos sun, mäkin voin jatkaa herkuttelua hyvillä mielin näiden sun ohjeiden avulla:)ja tää jätski oli muuten superhyvää! Ois tosi huippua jos voisit kehitellä terveellisemmän reseptin cookies-kekseistä, sillä oon ihan koukussa niihin:D Kiitti tosi paljon näistä kaikista resepteistä ja vinkeistä:)

 
10. heinäkuuta 2013 klo 18.10 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tein jädekoneella, onnistu joo MUTTA jäätyi tosi nopeesti, joten kun mä pidin sitä noin 10 minuuttia, suuri osa herkusta oli tiukasti jäätyneenä jäätelökoneen reunoille. Vaikka mä kuinka huokailin sen kulhon äärellä, tökin sitä jäätelöä lusikalla (no okei, hakkasin aika raivolla..) ja näytin epätoivoista naamaa, se ei meinannu millään sulaa! Ehdin syödä melkein kaikki lisuke-cashewt siinä venaillessa.. Kaikenlisäksi samalla kun vihdoin söin sitä suklaajädeäni, syötin taaperolle lohipastaa ja jotenkin huomaamatta onnistuin pudottamaan sinne omaan kulhooni pari lohenpalaa. Niin siis, ei mikään ehkä suositelluin lisuke tollaselle suklaajäätelölle, mut tulipahan kokeiltua.. Mutta hyvää oli (varsinkin ilman sitä lohta)!

 
11. heinäkuuta 2013 klo 21.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä kokeilin tätä reseptiä tolla suklaajäden ohjeella, mutta laitoin kaakaon tilalta banoffee-wheyta. Sitten tein myös niin että en laittanu muiden ainesten sekaan kaurahiutaleita vaan laitoin ne erillee ja sekotin sekaan vähän steviaa ja suolaa sekä lisäsin vähän jäätelömassasta siihen sekaan. Sitte lisäsin ton seoksen sellasina klimppeinä siihen jäätelöön samanlailla ku alkuperäisessä benkussa.

 
12. heinäkuuta 2013 klo 11.42 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tein ensimmäisellä kerralla raakakaakaojauheesta, joka on melkosesti tavallista kitkerämpää, ja maistu muuten ihan mämmiltä tuo suklaasörsseli ;D

 
13. heinäkuuta 2013 klo 15.09 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää oli ehkä yks ihanimmista mauista mitä oon eläessäni maistanu! Ja kaiken lisäks terveellistä ;O Sä oot itse nerouden ruumillistuma, kiitos tuhannesti tästä reseptistä! (:

 
16. heinäkuuta 2013 klo 17.56 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

moi (: ekaks pitää sanoo et tää sun blogi on täydellisyys! oon tehny melkee kaikki reseptit täältä ja oon kaikkiin tyytyväinen paitsi tähän.. ekaa kertaa ku luin tän postauksen tiesin että tää taas menisi kokeiluu, noh eilen tein tätä ja maku oli kauhea:o tarjosin samalla vanhemmilleni tätä ben&jerry jäätelöä mutta nekään eivät pystyneet kuin maistamaan... mikäköhän ohjeessa meni pahasti pilalle kun noudatin ohjeita:o olen aina rakastanut ben&jerry jäätelöä mutta nyt en pystyisi enään ostamaan sitä kaupasta(tosin sehän on hyvä juttu) :D

 
17. heinäkuuta 2013 klo 13.15 , Blogger Ennisofia kirjoitti...

suklaajätski pakkasessa oottelemassa, jos se onnistuu hehkutan sun taitoja kyllä kaikille! kokeillu muitakin sun reseptejä, enkä voi muuta sanoa kun vau ! :) saan varmaan julkaista blogisi osoitteen omassa blogissani, loistava kun olet ;)

 
17. heinäkuuta 2013 klo 22.37 , Blogger Viivi kirjoitti...

Hei :-)

Kokeilin tätä jätskiä vähän omilla variaatioilla, toisen maustoin päärynä ja mangopiltillä, tuli hyvää :-) Aion kokeilla muitakin reseptejä nyt blogisi löydyttyä, yrittäen ryhmäliikuntatunneilla käyntien aloittamisen ohella parantaa vähän ruokailutottumuksiakin. :)

 
23. heinäkuuta 2013 klo 23.04 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon nyt kokeillut kolme kertaa ja oon kyl harmissani, kun ei maistu. :/ Olisi kyllä sisällöltään hyvä, mutta taidan silti päätyä ihan oikeaan jäätelöön, jos jätskiä tekee mieli syödä...

 
25. heinäkuuta 2013 klo 17.51 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko tulla kertomaan että suklaaversio ei kyllä iskeny ollenkaan, mutta kun laitoin sekaan kevyesti muussattuja vadelmia ja pehmennyttä nektariinia niin maku oli aivan uskomaton!! :))) mutta mahtava oivallus tuo raejuusto!

 
28. heinäkuuta 2013 klo 18.08 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä niin toivoin, että tykkäisin, sillä B&J maistuu, mutta pidän myös terveellisistä mauista. Tein kahta eri versiota suklaajäätelöstä (kahvilla ja maidolla). Stevia Green -jauhe maistui liikaa läpi, vaikka laitoin hieman vähemmän. Kaurahiutaleet olivat isoja kokonaisia, mutta en saanut niistä keksitaikinamaista vaikutelmaa. Vaniljajauheen korvasin vaniljasokerilla, mutta tuskin siinä on isoa merkitystä? Taikinasta tuli Keso-raejuustolla melko nestemäistä. Voisiko raejuuston merkillä olla merkitystä? Kuinka jäykäksi pitää jäätyä? Jäädytin pakkasessa 1,5 h 15 minsan välein sekoittaen, mutta ei ollut vielä lähelläkään kovaa.

Pitääpä kokeilla tuota vaniljaversiota kunhan saan vaniljajauheen hankittua ja testata vaikka toista raejuustomerkkiä. Kiitos hyvästä blogista :)

 
31. heinäkuuta 2013 klo 13.39 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Protein Pow -blogista löytyy yllättävän samanlaisia reseptejä, mm. proteiinijäätelö, sekä kukkakaalimuffinssit...

http://www.proteinpow.com/search/label/Protein%20Ice%20Cream

 
3. elokuuta 2013 klo 22.06 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oli mielettömän hyvää, kiitos ihanista resepteistä! <3

 
29. elokuuta 2013 klo 14.49 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilin ja ihastuin! Pakko tehdä vielä uudestaankin :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu