Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Jouluinen kuivakakku

perjantai 14. joulukuuta 2012

Jouluinen kuivakakku

Halleluja! Joulu tulee ihan uskomatonta vauhtia! Paniikissa tajutessani joulun olevan reilun viikon päästä aloin kokeilemaan reseptiä jouluiseen kuivakakkuun, ja sehän löytyi ensiyrittämällä! Sovelsin erästä aikaisemmin tekemääni banaanileivän reseptiä ja kakkuhan siitä muotoutui helposti. Ja tulipa vielä gluteeniton, sokeriton ja vieläpä vegaaninen kakku!




Jouluinen kuivakakku

2 banaania
1 1/4 dl soijamaitoa (tai mantelimaitoa)
1/2 dl soijajugurttia
2 rkl sulatettua kookosöljyä (jokin muu öljy käy myös)

4 1/2 dl kaurajauhoja
2 tl kanelia
1 tl piparkakkumausteita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

1-2 dl kuivattuja aprikooseja pieninä paloina
(makeutukseen steviaa)

 
1. Muussaa banaanit ja lisää kaikki nestemäiset aineet sekaan
2. Sekoita kuivat aineet keskenään, ja yhdistä ne "märkiin"
3. Lisää aprikoosit ja mausta tarvittaessa stevialla
4. Kaavi taikina kuivakakkuvuokaan ja paista 175 asteessa n. 40 min

Banaanit ja aprikoosit antaa kyllä aika hyvin makeutta, mutta taikinaa maistelemalla saa selville onko stevialle tarvetta. Se täytyy vielä mainita, että kaurajauhon tein itse kaurahiutaleista sauvasekoittimella. Eli jos ei kaurajauhoa löydy, niin tällänen diy-kikka on olemassa! Kyseisestä taikinasta tulee melko pieni annos, itselleni kun yleensä kokkailen. Eli jos kaksinkertaistaa taikinan, niin mahtuu hyvin vielä perus kuivakakkuvuokaan.

Kommentoi ihmeessä jos kokeilit! Tai jos löytyy kehitysideoita reseptiin ;)

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu